Kuin surmaisi satakielen
perustuu Harper Leen vuonna 1960 julkaistuun ja Pulitzer-palkittuun romaaniin
(itse asiassa kirja on Leen ainoa julkaistu kirja). Elokuva sijoittuu lama-ajan
Alabamaan ja kertoo Atticus Finch nimisestä lakimiehestä, joka puolustaa
mustaihoista miestä oikeudessa. Atticus on yksinhuoltajaisä, jolla on kaksi
lasta. Elokuvan tarinaa kerrotaan pitkälti näistä nuoremman, 6-vuotiaan
Scout-tytön näkökulmasta. Scoutia näyttelevä 10-vuotias Mary Badham oli
aikanaan kaikkien aikojen nuorin naissivuosa-oscarehdokas, palkinto tosin jäi
saamatta. Elokuvan pääosassa (Atticus) oleva Gregory Peck sen sijaan pokkasi
parhaan miespääosa-oscarin, joiden lisäksi elokuva sai myös parhaan sovitetun
käsikirjoituksen ja lavastuksen oscarit. Knoppitietona voisi vielä heittää,
että elokuvan lopussa Robert Duvall tekee debyyttinsä valkokankaalla.
Elokuva lähtee todella
hitaasti liikkeelle ja kestää kauan, ennen kuin katsoja löytää elokuvan
punaisen langan. Alussa kuvataan vain Atticuksen lasten leikkejä ja perheen
elämää hiljaisessa Maycombin kylässä. Elokuva tuntuu keskittyvän lapsien touhuiluihin
ilman, että tarina hirveästi etenisi minnekään. Oikeastaan vasta elokuvan
puolessa välissä käy ilmi, että Atticuksen työkseen ottama oikeudenkäyntitapaus
on jotenkin juonen kannalta keskeinen asia.
Lähtökohtaisesti en pidä
elokuvista, joissa on lapsinäyttelijöitä. Yleensä he eivät onnistu olemaan
rooleissaan luontevia, vaikka luulen, että tämä johtuu osittain myös siitä,
että aikuiset eivät osaa käsikirjoittaa uskottavia lapsihahmoja ja vuorosanoja
heille. Kuin surmaisi satakielen ei ole poikkeus tähän lähtökohtaani. Elokuvan
ensimmäisen puoliskon perusteella olin antamassa arvosanaksi jopa 5, mutta
oikeastaan yksi ainoa kohta pelasti elokuvan vielä kuutosen puolelle.
Kyseisessä kohdassa
käydään oikeudenkäynti Atticuksen puolustamaa Tom Robinsonia vastaan, jota
syytetään valkoisen naisen pahoinpitelystä ja raiskaamisesta. Tähän kohtaukseen
kiteytyy hienosti elokuvan kannanotto ennakkoluuloista ja todistajien
kuulustelu on hienosti rakennettu (olen aina rakastanut amerikkalaisia
oikeussalisarjoja). Oikeudenkäynti päättyy Atticuksen hienoon päätöspuheeseen,
Gregory Peckin roolisuoritus on vakuuttava.
Kaiken kaikkiaan Kuin
surmaisi satakielen on hieman tylsä elokuva. Tarinaan kiinni pääseminen kestää
kauan ja juoni tuntuu sisältävän paljon ylimääräisiä lasten leikkejä, jotka
eivät tunnu vievän tarinaa eteenpäin. Elokuvalla on hetkensä, mutta
kulttuuriteko lienee kuitenkin se päällimmäisin syy katsoa elokuva.
Arvosana: 6/10
“If you just learn a single trick, Scout, you'll
get along a lot better with all kinds of folks. You never really understand a
person until you consider things from his point of view... Until you climb
inside of his skin and walk around in it.”
-Atticus Finch
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti